Lauluyhtye A-Menin perinteiset
Tuomaan päivän joulukonsertit
Klaukkalan kirkossa
ke 21. joulukuuta klo 18 ja 21
Esiintyjien esittely
Lauluyhtye A-Men on Nurmijärvellä toimiva mieskuoro. Yhtye perustettiin 2011. Yhdessä laulamisen ilo ajaa nuoruutensa päivät jättäneet miehet viikoittain yhteen harjoittelemaan Klaukkalan kirkkoon. Lauluyhtye on levyttänyt kuusi levyä, vuonna 2011 ilmestyi joululevy Poika, 2013 hengellisiä lauluja sisältävä Pyhä, 2016 joululevy Joulu, 2017 Koti, 2018 virsiä sisältävä Matka ja keväällä 2019 virsilevy Lahja. Viimeisimpänä lauluyhtye on julkaissut Spotifyssä joululauluja sisältävän albumin, joka on tallennettu Tampereen tuomiokirkossa pidetystä joulukonsertista.
Mikko Peltokorpi valmistui musiikin maisteriksi Helsingin Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkilinjalta vuonna 2005. Peltokorpi on toiminut Nurmijärven seurakunnan kanttorina vuodesta 2009 lähtien. Lauluyhtye A-Menin taiteellisena johtajana Peltokorpi on toiminut yhtyeen perustamisesta 2011 lähtien.
Toni Hintsala aloitti lauluopintonsa vuonna 2009 Oulun konservatoriossa Vladimir Nedvizhayn johdolla. Valmistuttuaan konservatorion kirkkomusiikkilinjalta hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikkiosastolla, jossa hän opiskeli laulua Jorma Elorinteen ja Erkki Rajamäen johdolla. Vuonna 2019 hän valmistui kirkkomuusikoksi suorittaen samalla laulun A-tutkinnon, jonka jälkeen hän on jatkanut lauluopintojaan Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla keskittyen pedagogiikkaan. Toni on työskennellyt vuodesta 2017 kirkkomuusikkona Järvenpään seurakunnassa ja syksyllä 2021 hän aloitti kirkkomusiikin tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa. Laulajana hän on toiminut monipuolisesti laajempien kirkkomusiikkiteosten soolotehtävissä eri kokoonpanojen kanssa. Laajempien teosten lisäksi erityisesti liedmusiikki on hänen sydäntään lähellä.
Antti Heikkilä on pianisti ja urkuri, jota on kuultu erityisesti eri kuorojen ja laulajien säestäjänä konserteissa ja äänitteillä. Viime aikoina hän on muusikkona keskittynyt yhä enemmän säveltämiseen ja sovittamiseen, teoksina laajimpina mainittakoon Jouluoratorio (2004) ja Pietarioratorio (2009). Varsinaiselta ammatiltaan hän on arkkitehti.
