Esittely
A-men
Lauluyhtye perustettiin alkusyksystä 2011. Kuoro kokoaa yhteen yksilöllisiä taiteilijoita elämän eri alueilta, joita yhdistää säkenöivä rajapinta laulamiseen. A-menin taiteellisena johtajana toimii Mikko Peltokorpi.
Lauluyhtye on levyttänyt kuusi levyä. Vuonna 2011 ilmestyi joululevy Poika, 2013 hengellisiä lauluja sisältävä Pyhä, 2016 joululevy Joulu, 2017 suomalaisia lauluja sisältävä Koti, syksyllä 2018 virsiä sisältävä Matka sekä keväällä 2019 virsilevy Lahja.
Mikko Peltokorpi valmistui musiikin maisteriksi Helsingin Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkilinjalta vuonna 2005. Peltokorpi on toiminut Nurmijärven seurakunnan kanttorina vuodesta 2009 lähtien. Lauluyhtye A-menin taiteellisena johtajana hän on toiminut yhtyeen perustamisesta lähtien.


1. tenorit
Lauri Hietala aloitti musiikin harrastuksen 7-vuotiaana sellon soitolla. Myöhemmin kuvioihin tuli mukaan orkesterit ja teoria. Tämä harrastus jäi teini-iän melskeissä ja alkoi uudelleen syksyllä 2014 kuorolaulun merkeissä. Laurista on mahtavaa olla mukana tässä huippu porukassa! Erityisesti levytykset ovat hänelle uutta ja mieluista yhdessä tekemistä.
Johan Holma lauloi vuodesta 2011 alkaen toisessa tenoriäänessä. Edistyksellisenä laulajana hänen äänialansa nousi, jolloin hänet siirrettiin laulamaan korkeampaa äänialaa. Hänestä on ollut uskomatonta huomata, miten karhea miesääni muuttuu ammattilaisten opettamana heleäksi huiluääneksi.
Heikki Joensuu on 37-vuotias perheenisä Espoosta. Hän on laulanut A-menissa vuoden verran. Laulu-uran huippuhetkiin kuuluvat kerralla läpäisty A-menin laulukoe ja melkein laulettu soolo A-menin uusimmalla MATKA-virsilevyllä. Laulamisen lisäksi Heikki nauttii omassa rauhassa mietiskelystä ja lasten musiikki- ja urheiluharrastusten seuraamisesta. Huumorintaju ei kuulu Heikin vahvimpiin ominaisuuksiin, mutta hän suhtautuu elämään kuitenkin sopivan optimistisesti.
Ilpo Paukkeri on ykköstenoreissa viihtyvä laulaja, joka kulkee tiistaisin Tampereelta käsin Klaukkalaan. Tätä arvostetaan kuorossa suuresti. Välimatkalla ei ole väliä jos harrastus iskee ihon alla, silloin liikutaan. Viimeisen vuoden aikana Ilpo on omalla esimerkillään laulun lahjaa käyttäen nostanut ykköstenoreiden tasoa niin, että konserteissa kuulijat ovat hämmästelleet ykköstenoreiden skandinavista huipputasoa äimistykseen saakka. Ilpo on yksi harvoja Nurmijärveltä lähtöisin olevista kuorolaisista.
Kyösti Lehtolaan ensimmäinen A-menin konsertti jätti lähtemättömän jäljen. Seuraavassa konsertissa hän halusi mennä lähemmäksi istumaan, kunnes joulukonsertissa 2016 Kyösti istuikin etupenkissä. Konsertin jälkeen hän kohtasi monet kuorolaiset kannustavine mukaantulotervehdyksineen. Laulaminen tässä kuorossa on antanut Kyöstille iloa, eloa ja lohtua. Monien laulujen ja virsien sanomat ovat auenneet aivan uudenlaisina. Niistä kaikista hetkistä hän on kiitollinen.
Pauli Mäenpää aloitti kuoroilun Helsingin poliisilaulajissa kymmenisen vuotta sitten. Pauli havaitsi kuorossa laulamisen toimivan erinomaisena nollaajana. Erityisenä hän pitää sitä, kun karskit miehet pehmenevät ja silmäkulmat kostuvat kuoron soidessa flow-tilassa. Samalla Pauli on kehittänyt omaa sointiaan, joka jo välillä totteleekin soittajaansa. Erityisesti Pauli nauttii jouluohjelmiston laulamisesta, sillä ilman laulua joulu ei ole joulu.
Matti Rautakosken musiikin harrastus ja kuorolaulu alkoivat jo ala-asteikäisenä musiikkiluokalta. Harrastukseen tuli 17-vuotta taukoa ja sitten tuli A-men. Joulun aikaan 2011 kävi kutsu ja koelaulujen jälkeen alkoivat ensimmäisen levyn äänitykset. Tuosta levytyksestä eteenpäin lähes joka tiistai Matti Degerbystä Klaukkalaan. Yhdessä laulaminen ja musiikin tekeminen ovat Matista todella mukavaa! Huikea porukka ja yhdessä tekemisen ilo tuovat kiireiseen arkeen tarvittavaa vastapainoa. Kuorotreenit ja sen jälkeiset jälkipelit ovat viikon kohokohta.
Juho Salonpää on pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen löytänyt A-menista kaipaamaansa vertaisseuraa, jossa voi mukavasti samalla nauttia musiikin teosta itse laulamalla. Juho on selkeäsanainen mies, joka tekee asioita suurella sydämellä. Se näkyy aina siellä, missä Juho menee.

2. tenorit
Matti Hanhisuanto aloitti A-menissä vuonna 2018. Papin työssä oleva Hanhimatti toi virheettömän eleganssinsa kakkostenujen riviin jykevöittäen itsetuntoamme pelkästään sillä olemuksella, mitä lempeät sairaalateologit ovat.
Hannu Holma on A-menin perustajajäseniä. Hannun koko elämänuran kestänyt musiikillinen ote on tuonut tarkan vivahteen kakkostenoreihin. Hannu laulaakin kaikki stemmat aina muille, kun saadaan uusia kappaleita. Tämä huikea bisnesfilosofi pystyy taikomaan tekstejä asiasta kuin asiasta niin, että ne ohjaavat keskusteluja positiivisille, syvillekin poluille. A-menin blogitekstit ovat Hannun käsialaa.
Tuomo Hyvärinen aloitti A-menissa syksyllä 2018. Tarkkakorvaisen kamreerin kaunis tenoriääni oli omiaan täydentämään A-menin joskus poikamaistakin soundia. Olemukseltaan sekä ääneltään Tuomo istuu porukkaan kuin tatti syksyiseen metsään.
Tommi Alakärppä aloitti musiikkiharrastuksensa 12-vuotiaana klassisen kitaran soitolla. Myöhemmin mukaan tuli kuorolaulu. A-menissa hän aloitti keväällä 2018 Etelä-Suomeen muuton myötä. Tommille yhdessä laulaminen näin hyvässä porukassa on ollut erityisen palkitsevaa!
Taneli Kalliokoski on ainoa A-menin rivissä, joka on hakenut nuotille vahvistusta Ruotsista saakka. Se osaaminen tulee esiin, kun vieraskielisiä joulukappaleita käydään läpi ja ääntämistä harjoitellaan. Nuottien pläräämisestä Taneli on kehittänyt omintakeisen taidon, jota kakkosbassoissa saakka hymistellään suopeasti.
Jari Pitkälä yksittäisenä kakkostenorina on kiistaton osa A-menin alkuvoimaa. Hän kuuluu kuoron sydämen muodostavaan perustajaryhmään. Hänelle on laskettu kannettavaksi valtavan suuri kantaaottamisen lahja, jota hän hoitaa vastuullisesti ilo silmissään. Hänen eheyttävät sivallukset vapauttavat ihmisiä luonnollisen kasvun tielle. Jorten vastuutehtäviin kuuluu puheenjohtajuus A-men ry:n hallituksessa. Niin ja aivan hienosti vetää välillä soolojakin.
Jyrki Rauhala edustaa lauluyhtyeen pienehköä introverttiosastoa. Tonttu, joka miettivi ainaista ongelmataan. Jo reilun vuoden kestäneellä matkallaan A-menin kanssa hän on kokenut isoa iloa haaveen toteutumisesta, uuden oppimisesta, kannustavasta ilmapiiristä, hienoista kokemuksista ja mahtavien tyyppien seurasta.

1. bassot
Veli-Matti Hautaniemi on hieman ujo, hyväsydäminen porilaislähtöinen konemies ja perheenisä Kirkkonummelta. Hän aloitti A-Menissa samana päivänä Hanhisuannon Matin kanssa syksyllä 2018. Aikaisempi musiikin harrastuneisuus rajoittui lähinnä lasten kuskaamiseen musiikkiopistoon ja yksinlauluun autoa ajaessa. Hän saa merkittävimmät musiikilliset inspiraationsa isojen mekaanisten koneiden käyntiäänistä.
Jorma Holma on jupperilaislähtöinen musiikin erikoismies ja perheenisä Nurmijärveltä, joka taipuu moneen rooliin mutkattomasti tarvittaessa koomikkomaisella rohkeudella. Ottaa tilanteen haltuun vaikka kaikki nuotit leviäisivät nuottitelineeltä ja olisi suorassa lähetyksessä. Säveltäjä, solisti, rivikuorolainen ja kuoron perustamisen syy samassa paketissa, mies jolta huumori ei lopu ensimmäisenä.
Heikki Marjanen kuuluu A-Menin vahvaan teologiosastoon. Hän on yksi laulujen sanoitusten ja niiden merkitysten pohdiskelijoista, jonka kanssa on helppo syventyä keskustelemaan. Heikin huumori ja rauhallisuus ovat harjoituksissa sekä esityksiin valmistautuessa muille suuri voimavara. Heikin miehekästä ja alttaripalveluksessa koeteltua bassoäänestä on nautittu A-Menin riveissä.
Pirkka Mikkola tuli Nakkilasta Länsi-Uudellemaalle ja uutena laulajana syksyllä 2018 kuoroomme. Historioitsijana hän osallistuu kohtuullisen matalalla kynnyksellä laulujen sanojen merkityksistä käytäviin keskusteluihin. Hän on musiikin monilahjakkuus. Erityistaitoihin lukeutuu poikittaismallisen huilun soittaminen.
Jaakko Niinikoski kuuluu espoolaisosastoon ja on yksi A-Menin laulusolisteista ja musiikillisista taitajista. Hän osaa harjoituksissa auttaa taitavasti ja tarkasti kokemattomampia ykkösbassoja. Jaakko osallistuu aina tilaisuuden tullen innokkaasti muiden kanssa keskusteluihin aiheesta riippumatta omalla mutkattomuudellaan.
Tuomas Perkkiö on junan tuoma Lapin mies ja sanavalmis tilanteessa kuin tilanteessa. Tuomaksen valuessa elämän vaiheiden mukana kohti etelää ja Espoota, kulki mukana sello ja harjoitustunnit. A-Menin konsertteihin ja levytyksiin on tämä sellisti antanut oman panoksensa ja ollut samalla osana ykkösbassojen rivistöä. A-Menin monipuolisuusosastoa on Tuomaskin.
Jarkko Pitkälä on ykkösbassojen äänen johtaja ja kiistatonta päällikköainesta muutenkin. Hän onnistuu luomaan ympärilleen rohkeutta vaikeissakin stemmoissa. Jarkko on A-Menin somevastaava, jonka päivityksistä nautitaan ja odotetaan valtamerienkin takana. Nyrkkitervehdys ja vahvasti veistelevä huumori ovat Jarkon vahvoja tavaramerkkejä.
Kari Tyni on lähtenyt Taivalkoskelta rakentamaan tätä maata. Ykkösbasson riveistä nousee aina nopea imperatiivi, kun treenien edetessä alkaa häröilyn vaihe. Kuoron talousvastaavana hän pyrkii nopeasti palauttamaan kurin ja järjestyksen, jonka rakastaja hän mahtaa olla syntymävuosikymmenensä takia. Hän viljelee huumorin kukkaa vahvasti vieruskaveriensa kanssa.

2. bassot
Aapo Holman tunnettu nuotinlukutaito on vertaansa vailla. Hän on kasvanut mielettömän hienossa veljessarjassa keskimmäisenä, josta elämän ymmärryksen retoriikka pursuaa niin iloisesti hänen kuuluisassa virnistyksessään, että se tuo A-Menin äänenavaukseen vastustamatonta iloa.
Tommi Karttunen kuljettaa A-Men with avec -bussia silloin, kun kuoro liikkuu paikkakunnalta toiselle riippumatta siitä missä päin maailman kolkkaa ollaan. Tommilla on A-Menin ylivoimaisesti suurin hauis ja hänen jämäkkä olemuksensa luo käsittämättömän suuren miehisyyden mitan koko lauluyhtyeen olemassaolon oikeutukselle.
Petri Jäntti omistaa A-Menin hienoimman ja muhkeimman parran. Kansainvälisissä työtehtävissä pyörivä kakkosbasso omaa tyylitajultaan mielettömän hienon charmikkuuden, jota pystyy ammentamaan takariviin. Hänen bassonsa leimuaa voimallisesti revontulten lailla.
Petri Lahtinen on pohjoisen poika, josta huokuu upeasti nykyisten miesvuosiensa aikana hyvin vahva vastuunkantaminen ja perusvarmuus elämän kysymyksissä. Hapuilevaa otetta ei ole olemassa, kun matalinta bassostemmaa haetaan kylmiltään tai pitkien treeniputkien jälkeen. Tammi, joka kantaa terhonsa kekoon aina pilke silmäkulmassa.
Antti Liikanen on lauluyhteyen ainoa lääkäri. Tälle porukalle etua on siitä, että hän on eläinlääkäri. Hänen tunnustetut taitonsa liittyvät myös säveltämiseen. Erilaiset nuottikokoelmat ovat hänen kotinsa huonekaluja arjesta juhlaan. Antti pystyy sieltä ammentamaan A-Menin iloksi erilaisia sävellyksiä niin, että jouluna 2018 ensimmäinen kokonainen teos kantaesitettiin suurelle yleisölle.
Jori Pitkälä on klaukkalalainen ekonomi ja hauturi. Hän on lauleskellut kakkosbassoissa lauluyhtyeen perustamisesta lähtien. Kuorolaulu on hänen ainoa musiikkiopinto ja hän on elävä esimerkki siitä, että kuorossa voi oppia paljon pelkästään kuuntelemalla ja laulamalla. Sanat ja sävelmät jäävät hänelle helposti muistiin.
Tero Saukonoja on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun kuoro keksitään, kehitetään ja viedään eteenpäin ja uusia evoluution kehittämiä huippuyksiöitä ilmestyy riviin. Teron soinnukas basso on väräjännyt A-Menin takarivissä niin, että se parhaimmillaan nostattaa niin ykkös- kuin kakkostenoreiden tasoa uuteen huumaavaan kukoistukseen.
Lauluyhtye A-men
posti@a-men.fi
+358 400 661 552 (puheenjohtaja)
