Jouluyönä
Jouluaaton tunnelmaa maalaileva laulu on tullut monien tietoisuuteen Ylioppilaskunnan Laulajien ohjelmistosta. Mikko maalailee harjoituksissa usein mielikuvaa jouluyöstä, hiljaisuudesta, sädehtien kimaltelevasta kuusesta. Laulamme Teuvo Hakasalon säveltämän laulun samalla Kimmo Hakasalon sovituksella, mikä on monille tuttu YL:n esittämänä.
Tarina kertoo, että laulun säveltäjä Teuvo Hakasalo oli kuullut, että kyläkaupassa apulaisena ollut Helena Eeva osaa kirjoittaa sanoituksia. Helena Eeva sanoittikin pyynnöstä tämän laulun.
Perheen isät omien vilinöiden keskeltä tuovat tämän laulun sanoitukseen ja tulkintaan ehkä jotakin rosoista arkea ja paljon tunnetta. Jouluaattona jännityksen nostattama kitka lapsissa ja vanhemmissa voi purkautua komenteluna ja tiuskimisena. Niin, vaikka on jouluaatto. Kun illalla leikit uusien lahjojen kanssa ovat loppuneet ja silmät painuneet kiinni, on ihana havahtua laulun tunnelmiin. Kuinka koristeissaan kiiltää kuusi!
Monesti aattoiltana voi itse olla yhtä väsynyt kuin lapset. Kuitenkin yöllä saattaa nousta tepastelemaan pirtin puolelle. Joulukuusen valot ovat päällä hämärässä huoneessa. Katuvaloissa näkyy, kuinka hiutaleita leijailee. Maapallon pintaa peittää neitseellinen lumivaippa. Vain yhdet auton jäljet näkyvät tiellä, kun joku myöhäinen joulupukki on ajellut jonnekin.
Koristeissaan kiiltää kuusi. Luo tupahan tuoksuaan.
Lumi äsken satanut uusi, kuin harsona kattaa maan.
Nyt vanhojen huolet hukkuu, kuin pilvehen peittävään. 
Hymyhuulilla lapset nukkuu nyt kääröt käsissään.
Tänä yönä enkelin siipi yli kattojen hiljaa lyö.
Syvä hartaus mielihin hiipi. Pyhä kirkas jouluyö./
Sanat Helena Eeva