Konsta Jylhän joululaulu
Kulkiessa tämän tunteikkaan joululaulun riveillä ajatukset virtailevat eletyissä hetkissä. Sanat vievät kosketuksiin elämän lahjomattomien totuuksien kanssa. Läheisen ihmisen haudalla tunnelma on paljon ajatuksia ja tunteita sisältävä. Surua, kaipuuta, helpotusta ja iloakin. Ne ovat aina osa ihmisen elämää.
Hetki haudalla.
Kun antaa vapaata tilaa omille ajatuksille, asettuvat suuret asiat mittasuhteisiin.
Kannustava ääni jostain ylhäältä kirkastaa pienen mielen.
Tallin seinien ulkopuolella käsin kosketeltava pimeys kapaloi kaikki ulkoisen maailman jännitteet, arjen paineet, odotukset ja pelot. Kapaloi rauhaansa, kuin hiipivä tummuus öisen metsän. Nämä lämpimät juhlat tallissa on valmistettu jokaiseen hetkeen. Sinä huomata saat, surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen – siihen ikuisuustunnelmaan, mikä jää leijumaan..
Joulun aatto nyt saa,
jo ilta tummuu ja hiljenee maa.
Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon,
kuka yksin näin kylmässä on?
Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain
jälleen kynttilän haudalle tuo.
Paikka hiljainen on, tumma, liikkumaton,
äidin haudalle valon hän suo.
Liekin niin häilyvän
tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.
Sitä katsovi silmin niin kaipaavin,
sitä katsovi ja taas odottaa.
Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa
kera muiden taas kuin ennenkin?
Mutta niin hiljainen koti yksinäisten
on kuin puuttuisi siunaus sen.
Äänen hiljaisen sointuvan
nyt jostakin kuulevi hän.
Joka lämpimin lausehin lohduttaa,
joka nousemaan katsehen saa:
“Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää.
Joka hetki sun kanssasi käyn.
Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon,
josta lähdit. Sun valonas näyn.
Joulun ensimmäisen
mä olla tallissa härkien sain.
Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan,
sinne saapuivat tietäjät maan.
Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään,
sinun joulusi kauniiksi teen.
Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat
voivat peittyä kirkkauteen.
Sanat Paavo Helistö
