Ajatus liikkuu katseen mukana hypähdellen ladolta toiselle pohjoisten lakeuksien yllä. Linnut viserää ja vilja lainehtii. Loputonta peltomaisemaa halkoo pitkä hiekkainen tie. Siellä metsän laidassa on pieni punainen mökki, jonka pihapiiri on hiljentynyt.
Vain yksittäiset metsän eläimet tai satunnainen ohikulkija saattaa kohdata siellä muistoja touhukkaista kesäpäivistä tai vaikka kodin lämmöstä kipristelevien talvien keskellä.
Umpeen kasvaneet polut ja rehevät omenapuut kertovat, että pihasaunaan joskus syntynyt pieni ihminen on lähtenyt jo maailmalle tuota niityn kukkasien keskellä kulkevaa kaunista ja kaitaa hiekkatietä.
Laulu myötäilee tuon omaa polkua kulkevan ihmisen ajatuksen virtaa. Arkiset ja työntäyteiset päivät vilisevät ja askareet seuraavat tiiviisti toisiaan.
Yllättäen saattaa havahtua siihen, että omat lapset ovat jo perheellisiä. Vanhemmat ovat jo mummoja ja pappoja. Monet jo kuolleetkin.
Elämän kulkee toisinaan kivisillä ja kolkoilla poluilla. Olipa polku juuri nyt kolkko kivinen tai kaunis ja kaita, muistoissa on aina mahdollisuus lentää lapsuuden kotiin. Sinne omaan pieneen metsämökkiin. Sieltä voi löytää tuon vapaan pienen lapsen, joka kulkee meidän kaikkien sisällä vuosirenkaiden kasvattaman kuoren suojissa.
Siellä ikkunalla mökin vanha isäntä usein istuskeli ja katsoi pitkään yli peltojen jonnekin kaukaisuuteen. Kauemmaksi, kuin silmä kantoi. Ehkä hän näki jo sinne, minne salaa toivoi pääsevänsä. Sinne missä kaikki saavat olla taas pieniä lapsia.
Harjoituksissa on pohdittu laululle ominaista väriä. Iloinen vai kaihoisa?
Vanhan kansanlaulun tekstistä voi löytää pienen tarinan uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Oma polku, yllätykselliset mättäät ja aurinkoiset niityt. Tuo hyvään uskovan mielen virittämä toivon näköala.
Jostakin sieltä löytyy kotimökki, jossa sielu saa levätä täydeksi tekevän luonnon sylissä.
Aina läsnä olevassa rakkaudessa.
Suomal. kansanlaulu.
1. Tuonne taakse metsämaan
sydämeni halaa,
siell’ on mieli ainiaan,
sinne toivon salaa,
siellä metsämökissä
on kaunis kultaseni.
2. Vaikka polku pitkä on
kivinen ja kaita,
korpi kolkko, valoton,
ei se mitään haittaa.
Kullan muoto muistossa
on tiekin hauska aivan,
kullan ääntä kuullessa
jo unhottaapi vaivan.
