Lapin äidin kehtolaulu Lapsuuteni yhdeksi sykähdyttävimmistä mielenmaisemista muodostui Lappi, siihen liittyvät ja siitä kertovat laulut, kirjat, kuvat ja äänet. Vietin useita unelmoivia hetkiä nähden sisäisiä kuvia paimentolaisten teltoista kiitävän lumituulen seassa. Aivojeni verkkokalvoille heijastui kuva rätisevästä tulesta kodan keskellä ja ilmassa leijui poronkäristyksen vointäyteinen tuoksu vienon savun hajun säestyksellä. Kaksi laulua näiden kuvien soundtrackina ovat ylitse muiden: Lapinäidin kehtolaulu ja Joulu Lapissa. Jälkimmäinen ollessa niistä minulle se kaikkein järisyttävin. Joulu Lapissa on Erkki Melartinin säveltämä ja Larin-Kyöstin sanoittama huikea pieni koruommel. Joulun aikaan kuulin sitä lapsuudessani legendaarisena Matti Lehtisen ja soitinyhtyeen esityksenä, ja joka kerta se tempaisi minut niiltä suoriltaan Lapin lumilakeuksille. Laulu alkaa sanoin: “Lauloi Lappi lapsellensa”. Nämä tenhoavat alkusanat ja musiikin hypnoottinen yksinkertainen joikumaisesti toistava säestys ovat minulle Lappia ytimessään.   Lapinäidin kehtolaulun ajattelin aina olevan laulu jostain kaukaa, vuosisatojen takaa. Myöhemmin minulle kuitenkin paljastui että sekä sävel että sanat ovat Kalervo Hämäläisen käsialaa 1900-luvun puolestavälistä. Hämäläisen, joka on oman kuolemattomuutensa ansainnut sekä tämän laulun että ennen kaikkea Veteraanin iltahuudon myötä. Säveltäjä on lauluunsa vanginnut jotain hyvin herkkää ja voimakasta. Ja jotain hyvin lappalaista, ainakin sillä mittapuulla ja mielikuvalla mikä meillä monilla Lapin ulkopuolelta asiaa katsovilla on. Mieskuoro A-menin tilatessa minulta sovitusta tähän lauluun olin jo kertaalleen työstänyt siitä sovitusta. Edellinen sovitukseni aihio oli naisäänille, viululle ja pianolle työstetty kokonaisuus. Se projekti jäi, omista henkilökohtaisista vaikeuksistani johtuen, keskeneräiseksi. Mutta tuo työskentely jätti kuitenkin aihion ja muutamia lähtökohtaisia ajatuksia siitä millä tavalla haluan tätä laulua lähestyä. 
A capella -sovitus mieskuorolle ja sopraanosolistille on selkeästi erilainen verrattuna aiempaan sovitukseeni laulusta. Tiettyjä yhtäläisyyksiäkin on. Säkeistön niin sanotun B-osan – joka alkaa ensimmäisessä säkeistössä sanoin “vaikka kylmä hallayö” – kohdalle olin jo aiemmassa sovituksessa löytänyt harmonioihin liittyviä viiltäviä ratkaisuja, joilla sain haluamani voiman siihen. Kolmannessa säkeistössä kyseisen kohdan “räiske pohjan loimujen” kuvaa villillä ja hurjalla tavalla pohjoisen luonnon voimaa. Tuon voiman halusin vangita. Tai, en vangita, mutta saavuttaa siitä jotain musiikin keinoin. Mielestäni tämän laulun salaisuus on siinä, että siinä on tuollaista kuvaamaani hurjaa voimaa, mutta se on silti perusluonteeltaan myös hyvin herkkä ja hauras. Se on kuin hento kuin haihtuva hengitys ilmassa ja silti vahva kuin hyinen pohjoistuuli. Tätä kahtalaisuutta, voimaa ja herkkää kauneutta pyrin yhdistämään sovituksessani. 
Toisessa ja kolmannessa säkeistössä olen käyttänyt sovituksessani mieskuoron ääniä keinuvan poljennon aikaansaamiseksi. Kolmijakoisen poljennon kautta voimme aistia kehdon kiikkuvan. Se on yksi laulun ydinkuvia, tuo keinuva nukahtamisen ja unelmoinnin tuntu. Sen halusin myös mukaan tähän kuvaan. Sovituksen kokoonpanossa sopraanosolistin voi halutessaan katsoa edustavan joko laulun äitiä tai lasta, tai vaikkapa molempia. Tällaisia asioita en itse ajatellut sovitusvaiheessa. Ajatus sopraanosolistista mieskuoron säestyksellä oli muistini mukaan sovitusta pyydettäessä esillä tilaajan toimesta. Oli miten oli, mielestäni tämä kokoonpano antaa upeat mahdollisuudet laulun syvän tunnelman esilletuomiseen.
-Miikka Lehtoaho