Viikonloppuna tunsin itsessäni vapinaa ja heikkoutta. Rauhoitin ajatuksia kävelemällä metsäpolulla ja viettämällä lipuvaa aikaa perheen kanssa. Mieli ja keho sai aikaa prosessoida äkillistä kuormituspiikkiä, kun voiman ulosotto kytkettiin hetkeksi pois päältä.
Työviikon aluksi auton radiosta alkoi kuulua vastauksia minua vavisuttaneisiin kysymyksiin. Meidän omaa kotia vastaan oli hyökätty. Kinastelu ja tappelu oli joidenkin veljien kohdalla kasvanut ajattelemattomaksi ja järkyttäväksi väkivallan teoksi. Turun torilla mies oli puukottanut useampaa ihmistä aiheuttaen loukkaantuneita ja kuolon uhreja.
Kaunis maisema, joka usein avautuu kodin ikkunasta oli nyt säröillä. Hajonneen ruudun läpi katselin myrskyävää maailman menoa. Tunsin kuinka viima ja kylmyys tulvi sisälle pirttiin.
Järkyttävää tapahtumaa laajemmin jäin miettimään mihin tämä johtaa. Mietin kaikkia naapureita ja kylänmiehiä. Ketkä todella ovat niitä, joiden kanssa leikin, kinastelen ,tappelen ja sitten sovin riidat ja taas leikin kinastelen, tappelen ja sovin? Niitä jotka kaikesta tästä huolimatta lopulta tulevat auttamaan ja seisovat suorana rivissä, kun kodin perustuksia, seiniä ja kattoa todella pitää puolustaa.
Katselin menneisyyteen ja mietin taas tätä päivää. Näitä mahtavia olosuhteita, jotka sadassa vuodessa on rakennettu Suomen lipun alle. Sivistyneet suomalaiset kukin tehtävässään haluavat varmasti ylläpitää itselle ja lapsilleen rauhan aikaa. Maan johtajat saavat jatkuvasti tietoa ja tutkimuksia päätöksenteon pohjaksi, jolla pyritään turvaamaan rauha ja vapaus.
Järjettömiä tekoja suurempana uhkana voi olla yksittäisten ihmisten omiin idealistisiin käsityksiin perustuva kansakunnan jakautuminen, jota some-kanavat ruokkivat.
Päätin nousta ja lähteä jälleen korjaamaan omaa ruutua luottaen siihen, että lähimmäiset tekevät samoin. Näiden tekojen ihmiskuntaa yhdistävä vaikutus on hyvää lääkettä seuraavien tapausten ehkäisemiseksi.
Syvä osanotto uhrien ja läheisien suruun Turun tapahtumien johdosta.
